Olin tänään projektityön perusteet -kurssilla. Aiemmin manasin, että pitää kehittää itseään myös työelämässä, joten tässä sitä nyt ollaan. Eikä ollenkaan pöllömpi päivä oppimisen kannalta. Samalla teemalla mennään huominenkin. Olen aivan innoissani ja toivon kovasti, että töissä alkaisi vihdoin ja viimein eräs projekti, josta on puhuttu jo pitkään. Nyt olisi rukkaset jo kädessä sitä ajatellen. (Seuraava lause sisältää mainoksen: jos haluat hyvää projektikoulutusta, niin täällä sitä on tarjolla.)

Sain myös itseäni niskasta kiinni ja pääsin kuntoilun makuun. Tein kotitreenin Fitnessakatemian ohjeilla ja hikihän siinä tuli. Yllätyinkö? No en varsinaisesti. Ja nyt on niin hyvä fiilis! Aamun vartin mittainen happihyppely bussipysäkiltä kurssille teki myös hyvää. Lisää tätä!

Ruokavalion pähkäily alkaa olemaan loppusuoralla ja nyt siis mennään keventäen. Kuitenkin maltillisesti ja siten, että jaksaa reenatakin. Vain syömällä (oikein) laihtuu.

Pääsen ensi kuun lopulla muuttamaan isompaan asuntoon. Saan nauttia siis jatkossa 73 neliöstä, ihanaa! Kirsikkana kakun päällä on se, että taloyhtiössä on kuntosali. Sellainen old school -sali, josta oven avattua tuulahti penkkiin pinttyneen hien tuoksu. Aion todellakin hyödyntää tätä luksusta. Life is good!